Takaisin etusivulle




Nimi: Louhi

Laji: Lohikäärme

Sukupuoli: naaras

Ikä: 43 vuotta

Ulkonäkö: Noin 8 metriä, mutta suurin osa on häntää ja tyypiltään lentokykyinen, keskikokoinen siivekäs lohikäärme. Ruumiinrakenne on hyvin siro, jopa naisellinen ja liikkeet yleensä elegantteja. Takaraajat on silti paljon eturaajoja pidemmät ja siten Louhin on varsin helppoa kulkea kahdella raajalla ja saada siten kätensä vapaiksi esim. tarttumiseen. Siivet ovat hyvin suuret ja niiden laidoilla on pitkiä teräviä piikkejä. Päässä on kaksi suurta, taaksepäin hieman käyränä kaartuvaa sarvea ja suun kärkenä on sarveisnokka. Silti, Louhilla on terävät hampaat nokan takana leuoissaan. Silmät ovat oranssinkellertävät ja kissamaisen viirumaiset. Suomut koko ruumiissa ovat hyvin pieniä ja siten mahdollistavat ketterän liikkumisen ja suomupinta myös kiiltelee kauniisti kuparin väreissä. Jalat ovat tummempia ja kaikki piikit, sarvet ja kynnet ovat myös melkein mustia. Siipikalvot ovat hyvin tummanpunaiset ja ehjät.

Luonne: Feminiininen, mutta myös kylmä ja laskelmoiva lohikäärme, jonka maailmaan ei huolenpito ja rakkaus mahdu. Myös hyvin turhamainen Louhi ei voi vastustaa jalokiviä ja muita vastaavan kauniita esineitä, joita hän pakkomielteisesti keräilee kätköihinsä, aarreaittoihinsa ja vartioi niitä mustasukkaisesti kaikilta (se klassinen aarretta vartioiva lohikäärme). Hän on pesinyt elämänsä aikana useita kertoja, mutta kertaakaan hän ei ole huolehtinut jälkeläisistään vaan haudannut munat jonnekin ja sitten lähtenyt tiehensä jatkamaan elämäänsä ja jatkaa samalla radalla yhä. Silti, tarkkaan seuransa valitseva Louhi haluaa sekaantua vain mielestään ”parhaimpiin” uroslohikäärmeisiin ja ei siten ole välttämättä mikään liskohutsu jolle kelpaa mikä tahansa.

Menneisyys: Kuten monen monituiset jälkeläisensä, Louhikin syntyi yksin jostain maan alla olevasta pesäkätköstä ja hän oli elellyt siitä lähtien täysin yksin, jos ei oteta lukuun muutamia uroksia jotka ovat tulleet ja menneet. Mutta se ei ole itsetietoista ja jollain tapaa myös erakkomaista rouvaa haitannut, sillä tällainen käyttäytyminen taitaa kuulua vain hänen rotunsa elintapoihin. Louhi kuitenkin syntyi GT:n saaren ulkopuolella ja vasta aikuisiässä lensi meren yli saarelle, jossa tähän asti on sitten asunut omissa oloissaan.

Muuta: Louhi kykenee lentämään todella hyvin keveytensä tähden ja hän myös osaa sylkeä tulta klassisten eurooppalaisten lohikäärmeiden tapaan. Louhin oma tuli ei vahingoita häntä ja hän voi myös muotoilla sitä kehollaan.